Pitkä päivitys kaikkea hienoa

Vyöti heinäkuussa mökillä

Musti katsoo kajakilla melontaa. Vyötille kajakki oli kauhistus; se juoksi haukkuen rantaviivaa ees taas, kun ihminen lähti kiitämään kajakin kyydissä järven selkää.

 

Rallytokoa: Vyöti starttasi ensimmäisen kerran rallytokon avoimessa luokassa 17.8.2024, paikkana KAS:n Limingantullin halli. Rata lähti lupaavasti käyntiin. Suoritimme kunnialla mm. "seiso, kierrä koiran ympäri" -kyltin, jonka onnistuminen oli epävarmaa, spiraalin ja houkutuksenkin. Käännyimme toiseksi viimeiselle suoralle katsomoon päin. Tässä vaiheessa olimme kiinni 99 pisteessä (yhdessä sivulletulossa tassu jäi jalkapöytäni päälle, siitä käsittääkseni -1 p.). Nyt kuitenkin hallin ovelta alkoi kuulua rähinää ja haukuntaa. Huomasin Vyötin keskittymisen herpaantuvan hieman. Se tarkkaili tilannetta. Saavuimme "pyöri"-kyltille, ja annoin Vyötille vasemmalla kädelläni pyörimiskäskyn. Vyöti reagoi salamannopeasti ja syöksyi suoraan eteenpäin, sinne, mistä rähinää kuului. Se aikoi liittyä taisteluun! Pidin pään kylmänä ja kutsuin sen takaisin. Vyöti onnekseni totteli, ja ilmoitin uusivani tämän liikkeen. Lähestyimme pyörimiskylttiä uudelleen, ja... sama toistui, vielä pahempana: nyt Vyöti sinkosi ainakin 10 metrin päähän minusta, huomasi kentän keskellä seisovat tuomarin ja sihteerin ja mennessään haukkui näille HAU HAU HAU!!!! Se teki vielä hienoisen kunniakierroksen haukkuen lisää, mutta totteli lopulta pyyntöjäni ja saapui luokseni. Ilmoitin jälleen uusivani, tällä kertaa tein aivan liioitellun vartaloavun ja sainkin Vyötin suorittamaan tehtävän suurin piirtein sinne päin. Loppurata meni hyvin, laitoin Vyötin kiinni ja annoin sille taskustani ison herkkuluun. Ajattelin, että näinköhän tästä jäi enää yhtään pistettä jäljelle, mutta kuinka ollakaan: suorituksemme riitti 80 pisteeseen. Eli yhdestä sivulletulosta -1 p., ja pyörimiskyltiltä saimme -19 p... Mutta tulos mikä tulos, avoin luokka onnistuneesti korkattu! Ja tuo jatkuva rähinä hallin perällä oli oikeasti iso häiriö, muillekin kuin vain Vyötille. Tuomarilla meni siihen lopulta hermot, ja hän huusi, että NYT NE KOIRAT HILJAISIKSI.

Musti oli matkassa katselemassa kilpailuja. Sille meinasi olla kova paikka, kun minä poistuin Vyötin kanssa kauemmaksi. Olin kuitenkin harjoittelemista varten antanut Mustia taluttavalle avustajalle nappuloita taskuun, ja kun Mustia niillä palkittiin rauhallisesti olemisesta, se käyttäytyi loppujen lopuksi varsin mallikelpoisesti koko kilpailun ajan. 

Muutama viikko sitten osallistuin molempien koirien kanssa rallytokon ratatreeneihin, Musti ALO-luokkaan ja Vyöti avoimeen. Vyötin harjoitus meni tosi hyvin. Mustin harjoitus ensin vähän niin ja näin, johtuisikohan siitä, että sen kanssa ei ole ikinä treenattu rallytokoa...? Toisella kierroksella älysin jättää hihnan pois, ja se vaikutti olevan suureksi avuksi, kun pystyin ohjaamaan Mustia molemmin käsin. Itse asiassa toinen kierros meni aika hyvin. Suurin ongelma on se, että oma-aloitteisena koirana Musti alkaa tarjota minulle temppujaan, jos en joka hetki ole ohjaamassa sitä. Se ehti mm. tarjota pyörimistä etujalat lähtökyltin päällä, ja yhdellä kyltillä tunki itsensä takaapäin jalkojeni väliin. Keskityimmekin toisella kierroksella odottamiseen, ja yllättävää kyllä, kun Mustia palkitsi paikallaan odottamisesta, se alkoi tehdä sitä. JÄTTIYLLÄTYS: koiran käytös muuttuu, kun sitä kouluttaa! 

Vyöti leikkii mökillä Viron-laivalta tuodulla "rapinajätski"-lelulla

Agilitya: Vyöti on tehnyt agilitya, lähinnä pujottelua, keinua ja hyppyjen takaakiertoja. Keinu on alkanut ilokseni onnistua myös hallilla, vaikka siellä olevasta oikeasta keinusta pääseekin paljon kovempi ääni kuin meillä pihalla olevasta harjoittelukeinusta. Ilmeisesti ääni ei kuitenkaan ole ollut Vyötille kynnyskysymys, vaan se on toisaalta pelännyt myös keinun liikettä. Nyt, kun se on saanut totutella kevyemmällä ja hiljaisemmalla harjoittelukeinulla, se on oivaltanut, että se voi itse hallita keinun liikettä, eikä se tällöin ole enää niin jännittävä. Vyöti ei tee keinua "hienosti" juoksemalla suoraan päätyyn asti vaan jää keskivaiheelle odottamaan, että keinun pää laskeutuu, ja kipittää sitten itse 2o2o-asentoon. Olen tähän tekniikkaan erittäin tyytyväinen, tämä on jo ääniaralle ja muutenkin säikylle Vyötille tosi hyvä saavutus. 

Ääniä täällä on valitettavasti riittänyt; kuun vaihteessa ilmeisesti juhlittiin venetsialaisia, ja täällä meidän asuinalueellamme paukuttelu jatkui läpi yön ja sen jälkeen vielä monta päivää. Valitettavasti mitä enemmän paukkuja kuuluu, sitä kiihkeämmin Vyöti reagoi niihin. Se alkaa ensin haukkua ja sitten läähättää ja häntä koipien välissä kiskoo kotiin päin. Kotona se haluaa vessaan, minne ilmeisesti eivät äänet kuulu niin kovasti. Yksittäiset pamaukset, joita voi kuulua esimerkiksi mattojen tamppaamisesta, saavat sen haukkumaan, mutta tästä se vielä luojan kiitos palautuu melko nopeasti. Vyöti ei nuorempana osoittanut näin pahaa ääniarkuutta, mutta mitä enemmän se kuulee paukkuja, sitä enemmän se niitä pelkää. Onneksi tuollaiset äänet eivät ole päivittäisiä. Muut kovat, mutta ei-laukausta-muistuttavat äänet, esim. kattilan kannen putoaminen, saavat sen kavahtamaan häntä koipien välissä, mutta näitä se ei jää pohtimaan vaan palautuu niistä pian. Tämän takia olen tosi tyytyväinen, että se uskaltaa tehdä agilitykeinun. Ehkä keinun ääni ei siksi ole niin pelottava, että se ei tule Vyötille yllätyksenä vaan Vyöti pystyy itse hallitsemaan sitä ja ennakoimaan sitä, milloin rämäys kuuluu. 

Vyöti heinäkuussa lauttaretkellä. Ohi meni moottorivene, jossa oli toinen lapinkoira - voitte arvata, että järven selkä raikui, kun Vyöti ja se toinen lapinkoira molemmat haukkuivat toisilleen.

Mustikin lautalla

 

Mustin treenejä: Mustikin on oppinut keinun vaivihkaa; olen muutaman kerran harjoitellut keinua sen kanssa, ja sen jälkeen se on alkanut tarjota sitä minulle aina, kun pihalla kävelemme keinun ohi. Olen sitä tästä palkinnut, ja siksi se tietenkin tarjoaa sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Oppivainen ja innokas se on. Muutoin Musti on enimmäkseen jatkanut pelastuskoiraopintoja. Pelastuskoiraksi päästäkseen sen pitäisi oppia vähän tottelevaisuutta, jonka treenaamisessa yritän nyt ryhdistäytyä. Muutama viikko sitten Musti kävi Kuivasjärvellä Jennan treeneissä tekemässä seuraamista, paikallaoloa ja maahanmenoja. Seuraamisessa Musti tietää oikean paikan ja takapään käyttö on hienoa, mutta nyt pitäisi saada alle pitempiä pätkiä ilman välipalkkauksia ja lisää vahvistusta seuraamisesta eri temmoissa. Paikallaolo on Mustilla ollut sellainen, että se kyllä pysyy, kun sen saa jäämään, mutta jättämiset ja takaisintulot ovat olleet vaikeita. Treenasin maahan jäämistä ja maasta sivulle nousemista kotona iltaruualla pari kertaa, ja nekin alkoivat toimia. Musti kehittyy kyllä ilahduttavan vähillä toistoilla ainakin tottelevaisuudessa. Eteentuloa on myös harjoiteltu. Eilen tehtiin kotipihalla ensimmäiset toistot eteenmenoa (nappulakipolla) ja liikkeestä maahanmenoa ja istumista takapalkalla. 

Jälkeä, hakua ja esineitä: Enimmäkseen Mustin kanssa on tehty kuitenkin jälkeä ja hakua. Jäljestyksessä olen viime päivinä treenannut erityisesti jäljen nostamista oikeaan suuntaan ja esineitä. En tiedä pelastuskoiran kouluttamisesta paljoakaan, mutta olen edennyt kokeilemalla ja tarkkailemalla koiraa ja yrittämällä järkeillä parasta lähestymistapaa. Selkeästi itse tarvitsen treeniä koiran lukemisessa, mutta tässähän sitä saa. Janatreenissä olen mennyt suoraan siihen, että jälki lähtee 90 asteen kulmassa joko oikealle tai vasemmalle. Mustin valitessa oikean suunnan se on aika nopeasti löytänyt joko esineen, jonka ilmaisemisesta se saa kupillisen nappuloita, tai sitten olen pudottanut maahan vain suoraan kourallisen nappuloita. Suurimmaksi osaksi Musti preferoi oikeaa suuntaa. Jos se lähtee jäljelle keskittyneesti ja rauhassa, se lähtee joko heti oikeaan suuntaan, käyttää hetken suunnan analysointiin tai sitten saattaa käydä muutaman askeleen takajälkeä, jonka jälkeen kääntyy ympäri. Jos taas päästän sen jäljelle liian kiihkeässä mielentilassa, se juoksee minne sattuu. Aiemmin tällä viikolla tehtiin myös hallin pihalla minijanatreeni, jossa Jenna käveli noin 10 m matkan ja jätti jäljen päähän kuulakärkikynän. Päästin Mustin jäljelle 2 m hihnassa. Se otti heti oikean suunnan ja ilmaisi kynän. Tosi hieno! Myöhemmin kävin lukemassa netistä, mitä kaikkia virheitä olen tehnyt janan opettamisessa. Pitäisi kuulemma ensin lähettää koira loivassa kulmassa eikä päästää sitä ikinä epäonnistumaan ym. Meni jo. 

Vyötikin osaa maastoasioita yllättävän hyvin; en ole asiakseni lähtenyt sen kanssa treenaamaan, mutta kun se on minulla monesti mukana Mustia treenatessa, olen tehnyt sille saman treenin kuin Mustille. Siinä se on mennyt asfalttijälkeä (josta en myöskään tiedä, miten sitä pitäisi opettaa, mutta olen hiissannut jalkoja asfaltilla ja laittanut nappulavanan jäljen päälle - hyvin toimii) ja janatreenejä ja esine-etsintää. Tosin esineruudussa huomaa sen, että Vyöti ei ole yhtä taitava nenänkäyttäjä kuin Musti; se kyllä saa hajun esineestä, mutta kiihkossaan juoksee ohi eikä malta tarkentaa hajun lähdettä. Olen laittanut ruutuun useamman esineen, joista osa helpossa paikassa, että Vyötikin saisi onnistumisen kokemuksia ja löytäisi esineitä. Mielissään se on kiikuttanut löytämänsä hanskan tai sukan viereeni perusasentoon. 

Mustin ilmaisutapa esineillä on maahanmeno. Aloin opettaa sille ensin esineruutua pk-tyyliin niin, että se noutaa esineen minulle, mutta kun se itse tarjosi esineruudussa maahanmenoa, aloin miettiä lähestymistavan järkevyyttä. Olen opettanut sen menemään maahan jäljellä löytämiensä esineiden viereen, joten onko loogista nyt pyytää se tuomaan esineet minulle? Kävisi varmaankin päinsä opettaa koiralle ero "jälkiesineen" ja "esineruutuesineen" välillä, mutta loppujen lopuksi en ehkä haluakaan sitä. Tähtään Mustin kanssa oikeille etsinnöille, ja tällöin löydettävät esineet saattavat potentiaalisesti olla sellaisia, että en halua Mustin poimivan niitä suuhunsa. Näin on asian laita myös monia "oikeasti hukkaan menneitä" esineitä etsittäessä. Maahanmeno on kerta kaikkiaan järkevämpi tapa ilmaista löytyvät esineet. Noutamista oikeastaan tarvittaisiin vain pk-kokeiden esineruudussa. Voin halutessani opettaa Mustin lisäkäskyllä tuomaan löytämänsä esineet, sehän osaa kyllä noutaa.

Jälkiä pitäisi varmaankin tehdä taas pidempiä ja kunnolla vanhetettuja; olen nyt janatreeneissä ja asfaltilla käyttänyt hyvin tuoreita jälkiä. Asfaltilla olen tehnyt sen takia, että metsäjälki vaikutti olevan Mustille niin helppoa, että se alkoi juosta jälkeä vähän turhan nopeasti - osasyynä olivat varmaan minun jäljelle kylvämäni nappula-kissanruokakipot, joita Musti himoitsee. Olenkin nyt pyrkinyt siirtämään palkitsemisen painopistettä rasioilta jäljelle itsessään niin, että jäljen varrelle on ripoteltu nappuloita ja Musti saa luonnollisesti sitä enemmän nappuloita, mitä tarkemmin se käy jäljen läpi. Ikinä se ei syö kaikkia, ja tällöin olen käynyt vielä saman jäljen Vyötin kanssa läpi. Tällöin jälki on tietenkin kaksin- tai oikeastaan kolminkertainen, kun siinä on sekä alkuperäinen jälki että uudelleen minun ja Mustin jäljet, mutta se ei ole tuntunut Vyötiä haittaavan. Yritin vähän aikaa ajaa jälkiä niin, että jäljellä ei ollut ollenkaan ruokaa vaan estin Mustia hihnalla poistumasta jäljeltä. En kuitenkaan itse oikein tajua tätä treenityyliä. Minusta tuntui, että minä jäljestin siinä enemmän kuin koira, joten palasin ruuan kylvämiseen jäljelle - se on sellainen treenityyli, jonka tajuan.

Haussa ollaan haukkuilmaisukauden jälkeen tehty nyt aika paljon etsintöjä suorapalkalla. Olen pyrkinyt siihen, että jos Musti joutuu etsimään kauan, se saisi mieluusti suorapalkan. Joskus on hankala etukäteen arvioida, mikä piilo on koiralle helppo ja mikä vaikea. Koskaan Musti ei ole kuitenkaan luovuttanut, vaan ukot ja akat ovat löytyneet. Yksi makasi mahallaan maassa, ja eräskin löytyi agilityputken sisästä! Kaikkialle ne menevät. Taannoin Musti sai hajun maalihenkilöstä pensasaidan toiselta puolelta ja hyppäsi pusikon yli suoraan maalimiehen päälle, onneksi se ei ole iso koira... 

Pyörälenkkejä: Olen alkanut käyttää molempia koiria erikseen pyörälenkeillä kunnonkohotusmielessä, tavoitteena on käydä ainakin yksi lenkki viikossa. Metsälenkeillä koirat kyllä juoksuttavat toisiaan, mutta ne ovat enemmän sellaisia lyhyitä spurtteja, ei niinkään kestävyyskuntoa kohottavaa liikuntaa. Musti juoksee pyörän vieressä tosi näppärästi. Tänään aamulla vastaantulija kommentoi, että onpa sinulla rauhallinen koira. Se onkin totta. Vyöti taas ei ole rauhallinen, se käytti ensimmäiset puoli kilometriä laukkaamalla ja hyppimällä pyörän edessä ja haukkumalla. Se kiihtyy pyörällä ajamisesta ja haukkuu minulle >:0 -ilmeellä, yrittää myöskin lähteä kaikkien takaapäin ohittavien pyöräilijöiden ja koirien perään. Onneksi se ei ole tämän isompi, muuten olisin ollut jo kymmeniä kertoja ojassa pyöräni kanssa. Ja muutaman kilometrin kipityksen jälkeen sekin oli saanut purettua ylimääräiset energiat ja eteni pyörän perässä hyvällä matkaravilla, kuten oli tarkoituskin. 

Musti painaa 14.0 kg. Tänään sitä kutsuttiin treeneissä nimellä "pikku ihana". Ja kaverikin kysyi, jääkö se tuollaiseksi kääpiöksi. Näin näytti nyt käyvän. Ei haittaa, Musti on mukavan kompakti pikkukoira, eikä koko menoa haittaa. Saa siis jatkaa maalimiesten päälle hyppimistä.

Siinä kaikki tällä erää. Olen yllättynyt, jos joku jaksoi lukea tänne asti. Postauksen kuvat ihanilta kesäloman mökkireissuilta.