Opin taannoin kaveriltani tällaisen termin kuin "tokoroska". Se tarkoittaa esinettä, joka on varsinaisesti valmistettu johonkin muuhun käyttötarkoitukseen ja joka saattaa erehdyttävästi muistuttaa roskaa, mutta joka tilapäisesti hoitaa esim. kosketusalustan virkaa. Tällaisia esineitä voivat olla esimerkiksi nenäliina tai sadan gramman kissanruokapakkauksen metallikansi.
Nyt liikutaan kuitenkin jo aivan eri sfääreissä. Menin käymään Rovaniemellä ja minuun iski treenihalu, mutta ei kaapeista löytynyt muuta kuin pari Hukan vanhaa köysilelua ja epämääräinen kerä paperilankaa. Eipä hätää, olemme treenanneet seuraavanlaisella kalustolla:
- tunnarissa puiset pyykkipojat
- kiertohässäkässä kartion tilalla kaksi päälletysten nostettua kukkaruukkua, hyppyinä rappuralli ja tiiliskivet joiden päällä aurakeppi
- ruutumerkkeinä neljä keskikokoista muovirasiaa ja nauhana se kaapista löytynyt paperinaru. Vyöti ei kylläkään kovin hyvin osannut mennä tähän ruutuun, mutta ei se viimeksi osannut mennä ihan oikeilla tarvikkeilla tehtyynkään (on varmaan unohtanut, kun sitä ei ole pitkään aikaan tehty), joten eipä syytetä välineitä.
Ai että. Ennen vanhaan treenattiin paljon tällä tavalla ja koirat toimivat hyvin. Ehkä silloin oli erilaiset koiratkin.
Tyytyväinen roskailija |
Ruututarpeet |
Musti ihmettelee kevättulvaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti