Tunnareita

Tein Mustille ensimmäisen tunnaritreenin viime viikolla. Koskin metsässä puukeppiin, laitoin sen maahan enkä mitään sanonut. Musti sai vainun ja meni keppiä nuuhkimaan. Kun kehuin sitä, se meni maahan ja sai palkkion. Myöhemmin tehtiin tätä vielä niin, että heitin oman pulikan lehtikasaan. Taas Musti etsi, meni maahan itse ja sai palkkion. 

Vyöti oli taas tunnarissa liian innoissaan ja etsi omaa kapulaa muita näpsien ja heitellen. Kaverin ehdotuksesta sille kokeiltiin sellaista, että jos se tunnarissa riehuu eikä haistele nätisti, se käsketään maahan/istumaan/seisomaan, kehutaan kuuntelemisesta ja päästetään sitten taas jatkamaan. Tästä koiran pitäisi ymmärtää, ettei se saa riehua vaan sen pitää haistella nätisti. Näin, kun kaverini bordercollie teki tätä ja sille tämä toimi hyvin. Minulla oli pahoja aavistuksia, mutta kokeilin kuitenkin samaa taktiikkaa Vyötiin. Tulos: Vyöti ensimmäisen istumaan käskyn jälkeen aivan sekaisin, mitä sen pitää tehdä: innoissaan kipittää kapuloille, haistaa reunimmaista ja istuu tai menee maahan :D-ilmeellä. On tyytyväinen itseensä. Ei suostu koko lopputreenissä haistelemaan mitään, kun tässähän piti tehdä istumaan ja maahan menoja eikä tunnaria. 

Olenkin aina miettinyt, että miten koiran pitäisi osata rivien välistä lukea, että istumaan-käsky tarkoittaa, että koira teki äsken väärin. Jos Vyötin käskee istumaan, se käsittää tasan tarkkaan sen, että sen pitää istua. Ja sitten se istuu. Ja on tyytyväinen itseensä. Opetus: jos jokin vinkki toimii bordercollieilla, niin sitä voi kyllä kokeilla, mutta se ei VÄLTTÄMÄTTÄ toimi lapinkoiralla...