Kesälomakuulumisia

 

Täällä on lomailtu niin ahkerasti, että blogin päivittäminen ei ole käynyt mielessä, mutta nyt kertaan muutaman viime viikon tapahtumat. 

Juhannuksena tein Mustille mökillä jäljen, joka tuli vahingossa tosi hankalaan ja risukkoiseen maastoon, josta oli siis puita kaadettu ja puunrunkojen yli oli pakko loikkia. Pituudesta en tiedä, mutta huomattavasti pidempi kuin mitä yleensä olen Mustin kanssa ajanut. Jäljen teon ja ajon välillä vielä satoi vettä. Mutta niin vain Musti sen ajoi. Muutamassa kohdassa jälki hukkui ja Musti joutui sitä haeskelemaan, mutta molemmat jättämäni purkit löytyivät eikä jälkiliinakaan sotkeutunut puuhun ennen kuin vasta ihan lopussa. Jäljen nostoja pitäisi kylläkin harjoitella, Musti meinasi ensin mennä takajäljelle.

Mustille on myös tehty hakua ilmavainulla. Sille pitää "ukon" mennä piiloon niin, että se ei pysty jäljestämään kohteeseensa, mikä olisi sille luontevampi lähestymistapa. Mutta hyvästä tuulesta ilmavainun saadessaan se lähtee suoraan ukkoa kohti ja odottaa palkkiota tämän löytäessään. Olen vähitellen ottanut ohjelmaan "partiointia", jossa siis etenemme Mustin kanssa ukon hajua etsien. Mustin pitää nähdä ukon poistuminen ja jäädä turhautuneena haukkumaan sen perään, muuten se luulee meidän olevan vain tavallisella lenkillä ja haistelee ja pissailee ympäriinsä. 

Haukkuilmaisussa Mustilta olen pyytänyt enimmillään 12 kpl haukkua ennen rasian antamista. Projektina on nyt siirtää haukkuilmaisu siihen, kun Musti hajun perusteella löytää ihmisen. Tähän mennessä se on aina saanut ukolta suorapalkan, joten hieman totuttelua vaatii se ajatus, että vielä pitäisi haukkuakin. Olen epätoivoisena ja typerän näköisesti opettanut sitä niin, että heitän sille nappulan maahan ja sillä välin, kun se sitä etsii, juoksen itse jonnekin piiloon ja vaadin Mustilta haukun ennen kuin annan palkkarasian. Toimii joten kuten, mutta Musti kyllä pitää minua vähän yksinkertaisena...

Musti osaa myös antaa minulle lattialle viskaamiani tavaroita, kunhan ne ovat tarpeeksi lähellä. Opetan sille esineen luovutuksen eteen, se on luonnollisempaa ja koiralle helpompi ymmärtää. Enkä aio kisata sen kanssa tokossa niin paljon, että kapulanluovutuspaikalla olisi jotain väliä. Jos tekisin pelkkää tokokoiraa, opettaisin luovutuksen ilman muuta suoraan sivulle (kuten Vyötillä), mutta nykyään en ole enää niin innoissani lajista. Toko on muuttunut niin paljon, ettei mahdollisuuksia menestymiseen lappalaiskoiralla ole enää samalla tavalla kuin ennen.

 

 

 

 

Tokossa menestymisestä puheen ollen... Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna pidettiin Laukaassa tokon SM-kisat, joihin Vyötin kanssa osallistuin. Olin hankkinut meille majoituksen satamassa olevalta lautalta, jolla yöpyminen sinänsä oli elämys. Aamulla herätessä ikkunasta näkyi vettä. Vyötin kanssa pääsimme starttaamaan voittajaluokan viidensinä. Kehään pääsyä odotellessamme tuli pieni välikohtaus karanneen koiran kanssa, ja Vyötihän siitä riemastui, mutta sain sen joten kuten rauhoiteltua keskittymään minuun ennen kehään menoa. Suoritus meni seuraavasti:

Seuraaminen 8,5 - hyvä.
Tunnari 0 - nolla ei ollut yllätys, vaan tapa, jolla sen saimme: Vyöti odotti kiltisti kapuloiden viennin ja päätti sitten käskystäni juosta - ei tunnaripalikoille vaan suoraan ulos kehästä... Sain sen kutsuttua takaisin ja vielä kehotuksesta uudelleen tehtävälle, jonka se teki tyypillisen vyötimäisesti eli olisi kyllä todennäköisesti muutenkin saanut nollan, vaikka ei olisi tuota yllätysmomenttia tehnytkään. Kapula oli kai oikea, sitä ei merkattu mitenkään.
Kiertohyppysysteemi 8,5 - minusta todella hyvä, mutta tuomari ei tykännyt, Vyöti pysähtyi kai seisomaan liian hitaasti tms. 

Tässä välissä minua huudettiin jo seuraavaan kehään, mutta kävin antamassa Vyötille rasiapalkan ja syötin sen ennen toiseen kehään menoa.

Kaukot 8 - hyvät kaukot, mutta kun tekniikka ei ole priimaa niin ei siitä määräänsä enempää pisteitä tule. Luovutin sen hienon seisomaannousutekniikan kanssa, kun totesin, että Vyötille on ihan tarpeeksi vaikeaa ylipäätään tehdä oikea vaihto ensimmäisellä käskyllä.
Jäävät (maahan ja istu) 9,5 - tosi hyvä, käännöksessä tuli pientä törmäystä, kun Vyöti ei ihan seurannut tarkkaavaisesti.

Ohjattu nouto 0 - alku hyvä, mutta kun liikkeenohjaaja alkoi hyvin rauhalliseen tahtiin kertoa, mikä kapula nyt tuli noudettavaksi, näin jo Vyötin silmistä, että nyt sille on liikaa häiriöitä kehän ympärillä eikä se ollut enää oikein vastaanottavainen ohjaukselle. Eli vasen-käskystäni se lähti suoraan kohti oikeaa kapulaa ja ohjausyrityksistäni huolimatta poimi sen suuhunsa. Kehuin sitä hyvästä yrityksestä ja annoin lisää kissanruokaa, koska tämä oli tämän kehän viimeinen liike.

Ruutu 10 - meni tosi hyvin!

Luoksetulo 9 - stoppi vähän valui, mutta tämä tuomari ei ollut tiukka. 

Tämä tuomari halusi selittää arviointiperusteensa, minkä kärsivällisesti kuuntelin ennen kuin annoin Vyötille loppupalkan.

Paikallamakuusta otin suosiolla nollan. En siis mennyt ollenkaan tekemään sitä, koska kaatosade oli kastellut maan eikä Vyöti tykkää maata märällä. Jos olisi ollut mahdollisuuksia ykköstulokseen, tilanne olisi ollut eri, mutta mielestäni kolmostuloksen nostaminen kakkoseen ei ollut sen arvoista.

Kokonaisvaikutukseksi jäi 6,75. 

Yhteensä 200,5 p ja VOI3. 

Toisaalta kisasta jäi tosi hyvä mieli, kun en todellakaan odottanut, että Vyöti pystyisi keskittymään tuollaisessa häiriössä. Vyötin kanssa oli mukavan rento olla kehässä, ja se tuntui iloiselta. Osittain senkin takia jätin paikallaolon tekemättä; minulle jäi itselleni niin kiva tunne kisasta, etten halunnut pilata sitä pakottamalla kisakaveriani märkään maahan makaamaan. 

 

Katsotaan nyt, käynkö vielä Vyötin kanssa toko-kokeissa, kun vaikuttaa selvältä, etten saa sitä rauhoittumaan kokeessa niin paljon, että se saisi tunnarista jotain pisteitä. Sehän tekee tehtävän periaatteessa oikein, mutta tekniikka ei ole tarpeeksi rauhallinen, että tuomarit antaisivat edes vitosta. Ykköstulos tunnarin nollalla on mahdollinen, jos jokin jumalallinen ihme tapahtuu. Toisaalta: tietyn teorian mukaan on olemassa rinnakkaistodellisuus, jossa Vyöti saa kympin tunnarista seuraavassa kokeessa. Olemmeko siinä? Kannattaisiko kokeilla?

Käytin Vyötiä trimmaajalla toukokuussa, mutta kesäkuussa huomasin karvan olevan taas yhtä pörröinen kuin lähtiessä, joten tein halpamaisen teon ja saksin sitä itse Peten Koiratarvikkeen halvimmilla trimmaussaksilla (ehkä Trixie-merkkiset, 5 € tms.). Ja yksi nainen tuli ihastelemaan koiriamme ja kysyi, olenko ammattitrimmaaja. Olen kyllä itsekin tyytyväinen tuohon karvaan, pitäisikin alkaa trimmaajaksi.

Itse leikkasin ja säästin!

Tokon SM-kisojen näkymä 2024

Tokokisoista matkamme jatkui yhden Turun-yön jälkeen kohti Ahvenanmaata. Kustavissa ajoimme automme autolautalle, joka seilasi seuraavalle saarelle, ja sitten mentiin vielä toisella lautalla ennen kuin oltiin Kumlingessa, missä ensimmäinen majapaikkamme sijaitsi. Vyöti raasu ei ollenkaan tykännyt lautalla olemisesta. Se on yleensäkin kiihkossa ja räksyttää, kun auto pysähtyy, mutta nyt se oli aivan erikoisen kiihkeänä enkä saanut sitä edes pissaamaan ennen lauttaan menoa. Lautalla koirat olivat reilun tunnin autokannella auton peräkontissa. Koirilla on siis minun autossani koko peräkontti käytössään, olen sisustanut sinne sellaisen koiratilan, jossa niillä on hyvä matkustaa. Lautan humina ja seilaus stressasi Vyötiä niin, että se läähätti kieli pitkällä ja tärisi. Koko tämän ajan Musti nuokkui unisena Vyötin jaloissa ja valpastui korkeintaan silloin, kun Vyöti vahingossa steppasi sen päälle. Olen elänyt Vyötin kanssa vuosikausia ja ehtinyt tottua sen kiihkoilevaan käytökseen, mutta nyt, kun olen saanut Mustin vertailukohteeksi, olen pannut merkille, että Vyöti oikeasti kiihtyy todella helposti erilaisista tilanteista eikä sitä sitten saa rauhoittumaan oikein millään. Onneksi se lopulta rauhoittui makaamaan. Jos se stressaisi vielä enemmän, alkaisi olla jo eettisesti kyseenalaista tehdä sen kanssa tällaisia automatkoja, mutta maihin päästyämme se oli kuitenkin taas ihan tavallinen itsensä. 

Lossi saapuu

 

Muuten olen todella tyytyväinen siihen, miten automatka meni. Pentuna Musti matkusti tosi hyvin ja nukahti heti, kun auto lähti liikkeelle, mutta jossain vaiheessa se alkoi voida pahoin liikkuvassa autossa ja oksensi aina jossain vaiheessa, jos matka kesti vähänkään pidempään. Iän myötä pahoinvointi muuttui enemmän psykologiseksi: Musti alkoi kuolata, kun sen laittoi autoon, vaikkei autoa ollut edes käynnistetty! Opetin sitä yhden kerran niin, että vein sen autoon ja syöttelin sille siellä nappuloita, mutta moitittavan laiska olin tämän opettamisen kanssa. Ja yhden kerran laitoin sen nenään sellaista "rauhoittavaa feromonia", jota saa eläinkaupoista. Eli vaivannäköni matkapahoinvoinnin kitkemiseen oli mitätön. Mutta tämän automatkan aikana pahoinvointi loppui. Musti taisi oksentaa viimeisen kerran Jyväskylässä ja sen jälkeen ei kertaakaan koko reitillämme Ahvenanmaalle ja sieltä takaisin Ouluun. Nykyään se saattaa jopa itse hypätä auton kyytiin, kun peräkontti avataan! 

Vyöti on myös nykyään parempi matkustaja kuin ennen. Silloin, kun minulla vielä oli Hukka, Vyöti matkusti autossa ihan OK, mutta kun Hukka kuoli ja Vyöti jäi yksin, sen matkustaminen oli suoraan sanottuna ihan kamalaa. Takapenkillä turvavöissä se tunkeutui väkisin jalkatilaan ja läähätti ja vaihtoi paikkaa koko ajan, takakontissa taas vinkui koko matkan ajan. Siis oikeasti koko ajan, esimerkiksi kaksi tuntia... Kun hankin Mustin ja laitoin sen takakonttiin Vyötille kaveriksi, käytös muuttui välittömästi. Kyllähän Vyöti vieläkin kiihtyy sekä autoon menosta että auton pysähtymisestä ja alkaa teputella ja läähättää ja vinkua, mutta itse matkan ajan se on aika rauhallinen. Ajattelen, että kun kalliilla kilpahevosilla saattaa olla kaverina seuraponi rauhoittamassa, niin Musti on samanlainen Vyötille. Eihän koiran kuulukaan olla yksin, näin on hyvä. En minäkään haluaisi, että minut suljettaisiin yksin peräkonttiin.

Ahvenanmaalla kävimme koirien kanssa kävelemässä luonnonsuojelualueilla ja vähän kaupungissakin. Maarianhaminan keskusta oli Vyötin mielestä jännittävä. Mutta yhdellä luonnonsuojelualueellakin oli toimintaa: näimme, kun lehmiä siirreltiin läheisellä saarella. Iso lehmälauma kulki isäntänsä perässä. Vyöti luonnollisesti haukkui tälle tapahtumalle, mutta kyllä Mustikin katseli silmät suurina. Ja emäntä.

Musti katselee lehmiä

Siellä ne menevät!

Tämä olisi täydellinen kuva ilman tuota edessä pingottuvaa flexin narua

Uninen Musti takakontissa (Vyöti ei taatusti ole uninen)

Musti katselee lintuja Maarianhaminan keskustassa

Koirat Kumlingen pappilan takapihalla

Musti 8 kk

Vyötin päällä Cool on Track - näitä ei muuten saanut enää mistään Oulusta eikä Jyväskylästä, joten Mustille oli pakko ostaa toisen merkkinen. Tuo Vyötillä oleva on älyttömän hyvä, olen käyttänyt sitä ihan kotona kävelylenkeilläkin, ja Vyöti on selvästi virkeämpi.

Kumlingessa huomasimme kävelylenkin varrella nähtävyyttä tarkoittavan merkin. Kun kävelimme merkin osoittamaan suuntaan, siellä oli... tämä masto.

Vyöti Kumlingessa

Joitakin erikoisia mehikasveja

Ahvenanmaan-reissun jälkeen loma jatkui mökkeilyllä. Musti on saanut tehdä jäljennostotreenejä ja sellaista treeniä, että jälki vaihtuu metsämaastosta rantahiekkaan ja kääntyilee. Jäljestys on kyllä Mustille todella luontaista ja se on jo ilmiömäisen tarkka ja luotettava jäljestäjä siihen nähden, miten paljon (siis vähän) treeniä sille on tehty! Pitempää jälkeä pitäisi nyt alkaa tehdä, niin näen, miten hyvin se jaksaa jäljestää.

Toinen projekti, joka meillä on ollut, on Mustin uimaopetus. Olen aina haaveillut koirasta, joka uisi, mutta yksikään tähänastisista koiristani ei ole ollut uimarityyppiä. Nyt olen kuitenkin ottanut asiaan järjestelmällisemmän suhtautumisen ja alkanut opettaa Mustia veteen vähitellen. Aloitin syöttämällä sille nappuloita rantavedessä kahlaten ja etenin aina vain syvemmälle. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin stoppi, eikä Musti tullut enää, vaikka nappula oli tarjolla. Mutta yhden tutun espanjanvesikoiran kanssa läträtessä sille taisi tulla sellainen ahaa-elämys, että ei haittaa, vaikka naama kastuu, ja se selvästi lakkasi varomasta niin paljon. Kun tajusin tämän, aloin tahallaan heitellä sille nappuloita veteen niin, että se joutuu kastelemaan kuonon saadakseen ne. Nyt Mustin varovaisuus oli selvästi vähentynyt. Ja yhtenä päivänä mökkirannassa sain sen houkuteltua nappuloilla niin syvälle, että se ui kaksi vetoa. Seuraavana päivänä uudestaan, ja taas uudestaan. Kehuin aivan hulluna ja annoin lisää nappuloita. Eli siis Musti ei varsinaisesti lähde ulapalle uimaan, mutta se tulee niin syvälle, että sen on taloudellisinta uida pois. Se ui hyvällä uintitekniikalla pitkänä, ei yhtään sellaisella etupää ylhäällä -räpistelyllä kuin jotkin koirat. Vyötikin on käynyt syvemmällä kuin koskaan, ottaa kai Mustista mallia. Tiedä vaikka sekin lähtisi uimaan. Selvästi Mustille seisova vesi on helpompaa kuin aallokko. Mökkirannassa saattaa silloin tällöin olla aallokkoa, ja silloin Musti on selvästi varovaisempi kuin tyynellä kelillä. Mutta olen joka kelillä käyttänyt sitä vähän vedessä, niin se oppii. 

Kaiken kaikkiaan Musti tuntuu oppivan kaiken todella nopeasti ja minun on välillä hankala käsittää, että se on vasta kahdeksankuinen pentu. En tähtää sen kanssa kilpailuihin vaan opetan sitä itselleni "yleiskoiraksi", joka osaisi tehdä esine-etsintää ja muuta oikeasti hyödyllistä. Pelastuskoiraksi sitä kyllä koulutan ja haluaisin päästä ne testit läpi joku päivä, mutta sehän ei ole kilpailemista varsinaisesti. Musti on rauhallisella luonteellaan kyllä erinomainen lisä laumaamme tasapainottamaan räiskähtelevää Vyötiä.